Ihan lyhyt kertaus viimeisistä
kuukausista. Huhtikuussa päätös lähteä Australiaan ja töistä
loparit. Toukokuussa tutustuminen Anttiin ja yhteisen reissun
suunnitteleminen. Kesäkuussa Suomen kesästä nauttiminen täysin
rinnoin ja heinäkuussa ihastuminen. Elokuun viimeinen päivä matka
lentokentälle itkien. Harva varmaan lähtee yhdelle elämänsä
upeimmista reissuista miettien, että haluaisi ennemmin jäädä
Suomeen.
Muutaman kerran kesän aikana käväisi
mielessä, että mitä jos jäisikin Suomeen. Järki on tässä
asiassa kuitenkin (onneksi) voittanut ja matkalla ollaan!
Lentokentällä treffattiin Maija, Maiju ja Leo, samaa matkaa ainakin
Thaimaaseen asti ja sitten mennään ihan täysin fiilispohjalta.
Antin kanssa ollaan Thaimaassa kolme viikkoa, Kuala Lumpurissa kolme
päivää ja sitten 24.9 laskeudutaan kengurulandiaan. Siellä
kahdeksan kuukautta. Tai vähemmän. Tai enemmän. Who knows?
Fiilikset siis erittäin sekavat.
Perheen ja ystävien hyvästely viime viikolla ja eilen nosti tunteet pintaan, ja
pahimmat hyvästelyt tänään aamulla. Mutta järki järki järki
mulle toitottaa, että hieno reissu edessä. Se tehdään vaikka
väkisin!
Eipä sitten muuta kun Norwegianin
kyytiin ja Tukholman kautta kohti Bangkokia. Hei hei Suomi ja
palaillaan heti kun aikaa on ja ehkä jotain kerrottavaakin. Iso
ikävä jo nyt! <3