Balin kautta takaisin Suomeen

Mä oon jo vuosia halunnut käydä Balilla. Ja se kun sattuu olemaan siinä Australian vieressä, niin nyt siihen oli oiva tilaisuus. Päätin piipahtaa siellä kotimatkalla. Ihana saari, mutta hieman ehkä harmittaa, että en käynyt siellä jo silloin vuosia sitten. Siitä unelmien paratiisisaaresta on jäljellä enää rippeet ja paikka on ihan totaalinen turistirysä. Tokihan sieltä löytyi rauhallisempia paikkojakin. Pysähdyin Balille kahdeksaksi päiväksi ja treffasin siellä Sannan ja Jennin, Sannaan tutustuin aikaisemmin Brisbanessa.

Mun ensimmäinen hostelli. Muuten ihan mukava, mutta sängyt oli ihan vierekkäin ilman mitään yksityisyyttä.

Hostellissa valokuvaaminenkin kielletty?

Hostellin mielenkiintoisia kylttejä. Ei saa olla punaista ja valkoista paitaa?

Mun reiluun viikkoon kuului paljon uima-altaalla hengailua. Tyttöjen resortilla oli oikein pätevä allasalue, jonne mäkin menin paremman miljöön ja seuran perässä melkein joka päivä. Asustelin yksinäni eri hotellissa. Yhtenä päivänä vuokrattiin meidän käyttöön auto ja kuski, joka sitten kierrätti meitä muun muassa muutamalle rannalle ja Uluwatun apinatemppeliin. Toisena päivänä vuokrattiin skootterit ja kierreltiin niillä Kutan ympäristöä. Tutustuin Surfers Paradisessa suomalaiseen Pauliin, joka oli myöskin Balilla, ja lähti meidän oppaaksi. Huristeltiin niin maalaismaisemissa kuin suuren kaupungin vilskeessäkin. Olin ensin aika epävarma skootterilla ajosta Denpasarissa, mutta loppujen lopuksi se oli aika hienoa. Aika epätodellinen fiilis ajella kaupungin vilskeessä, kun samalla kaistalla huristelee kymmeniä skoottereita rinnakkain. Hengissä selvittiin kuitenkin. Vedin turvat sillä skootterilla vasta kun olin jo melkein kotona Kutalla. Kahdeksan tunnin ajelun jälkeen ilmeisesti keskittyminen hieman herpaantui ja toisten skoottereiden ja kuoppien väistely samanaikaisesti osoittautui ylivoimaiseksi. Mustelmilla ja naarmuilla selvittiin kuitenkin!

Pullo Absolut vodkaa kiitos.

Paul perheineen ja tytöt.

Eden

Sannan kypärä pikkasen halkes.

Indonesialaisten ystävällisyyttä ylistetään ihan joka paikassa. Siksi mä olinkin todella yllättynyt kuinka epäystävällisiä paikalliset oli. Aloin melkein vihaamaan koko paikkaa paikallisten töykeyden takia. Onneksi mun viimeisinä päivinä tapasin kourallisen aidosti ystävällisiä ihmisiä, joiden ansiosta ymmärrän mistä yleisesti ottaen puhutaan. Mä ymmärrän kyllä, että paikalliset on köyhiä, mutta sellainen turistien kusettaminen on vaa törkeetä. Esimerkiksi yhdelle taksikuskille jouduin vähän sanomaan, kun se ajelutti mua ympyrää. Tiesin tasan tarkkaan mitä tietä meidän olisi pitänyt mennä, mutta kuskipa ei tiennytkään kenen kanssa pelleili. Loppusumma olikin kolminkertainen kuin sen olisi pitänyt olla. Ja voi järki miten meni hermo siihen, että oltiin kaikille ”darling”. Mistä ne sen on oppinut, kun saaren pääturistit on ausseja eikä ne sitä käytä! Hemmetin britit. Joka ikinen tyyppi aloitti: ”yes darling”. Tosin ihan pari poikkeusta oli: sweetie, sexy girl ja mun lemppari: lady gaga!

Balin jälkeen lensin Bangkokiin vuorokaudeksi. Vaikka aika tuntuu menneen ihan siivillä, paluu Bangkokiin kuukausien jälkeen tuntui oudolta. Vasta siellä tajusin, että siitä todellakin on jo kahdeksan kuukautta. Bangkokin hotellissa toverini Sydneystä laittoi facebookissa viestiä, että taidamme olla samassa hotellissa. Henna oli nähnyt mun nimen respassa kun oli kirjautunut sisään. Selvisi, että Henna oli mun viereisessä huoneessa ja myös matkalla kotiin. Pieni maailma. J

Nousin Bangkokissa Tukholmaan vievään koneeseen ja silloin iski aika todellisena, että oon menossa kotiin. Koneessa nimittäin soi Chisu. Istuin paikalleni ja viihdekeskuksen musiikkivalikoimasta löytyi Erinin Hunningolla levy. Kun kone laskeutui Tukholman Arlandalle ja katsoin ikkunasta ulos, pari kyyneltä karkasi ihan huomaamatta. Tutun maiseman näkeminen ja siitä koituva reaktio yllätti totaalisesti. Ei sillä, että sitä olisi ollut ikävä vaan tajusin, että en halua palata kotiin vielä. Vasta sillä hetkellä tajusin, että mun seikkailuni on ohi, ja kotona odottaa se sama meininki mitä lähdin viime kesänä pakoon. Totuus on, että ihmisen onnellisuus ei ole sidoksissa mihinkään paikkaan, mutta kyllä sitä silti omassa päässään yhdistää nämä kaksi asiaa. Mä olin koditon sekä työtön ja rahaton lähes koko viimeiset kahdeksan kuukautta, mutta silti olin onnellisempi kuin koskaan Suomen oravanpyörässä.

Viime kesänä mä meinasin perua mun matkan, mutta mä olen todella tyytyväinen, että en sitä tehnyt. Viimeisen kahdeksan kuukauden aikana mä olen kokenut niin paljon. Vietin elämäni parasta aikaa tutkien maailmaa ja samalla itseäni. Mä toivon, että jonain päivänä saan vielä palata Australiaan, sillä jätin sinne osan sydämestäni. Tapasin mahtavia ihmisiä, jotka tekivät mun matkasta uskomattoman ja joita en taatusti unohda ikinä. Teen kaikkeni, jotta näistä tärkeimpiä näen vielä tulevaisuudessakin. Mä opin itsestäni todella paljon. Mä haluan elää elämäni kulkien polkua, jonka itse valitsen. Ja teen sen valinnan oikeista syistä. Mä en halua tuhlata enää päivääkään toisten odotusten mukaan elämiseen. Eriniä lainaten (joo, mä kuuntelin sitä levyä siellä koneessa päästäkseni suomitunnelmaan): ”kun kuitenkin aina on elämä laina”. Meidän elämä on liian lyhyt ja siitä pitäisi nauttia ihan jokainen päivä. Se meininki, että viisi päivää viikossa koitetaan kestää ja viikonloppuisin eletään, on ihan kamalaa. Tässä vaiheessa mulla on hirveä uho päällä ja  todennäköisesti jo parin viikon päästä huomaan eläväni juurikin niin…

Kiitos kaikille jotka olette olleet mun matkassa mukana lukemalla tätä  blogia. Nyt mun on aika aloittaa uusi elämä Suomessa. Mä olen kotona.

Viimeiset kolme viikkoani Australiassa

Byron Baylle suunnattiin yhdessä Sannan ja Viivin kanssa, mutta ensimmäisen päivän jälkeen meidän tiet erosi. Vaihdettiin Julian kanssa halvempaan hostelliin, sillä tässä vaiheessa jokainen dollari on tärkeä. Byronin meininki ei ole muuttunut vaan siellä kaikki pyörii edelleenkin rantaelämän ja biletyksen ympärillä.

Sosiaalinen bussimatka Byronille. ;) Julia ja Viivi.

Toisena aamuna Byronilla Julia ilmoitti, että me kävellään majakalle, eli kunnon kengät jalkaan! Vähän ihmettelin, kun ei Julialla itsellään sen kummoisemmat kävelykengät ollut! Sitten odoteltiin hostellin edessä Sannaa ja Viiviä, joiden oli kuulemma tarkoitus lähteä mukaan. Meidän eteen pysähtyi valkoinen limusiini ja Julia pomppasi kyytiin. Hieman kummissani seurasin perässä. Mun päässä pyöri vaikka minkälaisia ajatuksia! Sitten Julia toivotti mulle hyvää synttäriä äitiltä, iskältä, siskolta, veljeltä ja itseltään. Mä olin menossa hyppäämään laskuvarjolla!! Paikan päällä jouduttiin odottelemaan pari tuntia ja mulla oli aikaa kerätä jännitystä. Meillä synkkasi mun hyppyparin W:n kanssa tosi hyvin ja se luki mua kuin avointa kirjaa: näki heti, että mua on tarkoitus pelotella ihan joka käänteessä. Uskon, että just sillä tavoin sain siitä kokemuksesta kaiken mahdollisen irti! Loppujen lopuksi W piti mut elossa, koska mun perhe ei ollut maksanut sille ekstraa onnettomuudesta. Tuhannet kiitokset mun mahtavalle perheelle ja Julialle! Julia sai pidettyä yllätyksen loppuun asti. Päivän kruunasi paluukyyti limusiinilla ja hyppyfirman puolesta saatu skumppapullo kotimatkalle. Kolmekymppisiä ei sen suuremmin tullut juhlittua varsinaisena päivänä, mutta tämä päivä oli aika täydellinen jälkisynttäripäivä.

Vapaapudotus noin 200km/h.

Sain lentää/ohjata ihan ite!

Käytiin me sitten lopulta se majakkakin katsastamassa. :)

Viihdyttiin Byronilla neljä päivää, minkä jälkeen suunnattiin Surfers Paradiselle kymmeneksi päiväksi. Surfers on ihan täysin biletysmesta, joten tulihan sitä itsekin piipahdettua ulkona parina iltana. Päivät meni pääosin rannalla, sillä kaupungissa ei kauheasti ollut muuta tekemistä. Ainakaan mitään meidän nollabudjetille sopivaa. Muutaman päivän päästä ihanainen Anna Melbournesta tuli ilahduttamaan meitä ja lataamaan akkuja rankan Melbournen työelämän vastapainoksi. Yksi päivä istuskeltiin Surfersin kävelykadulla ja joku ihmeellinen hiippari ilmestyi siihen juttelemaan Annalle ja sai Annan taivuteltua antamaan numeronsa. Me ei Julian kanssa pahemmin kiinnitetty tähän hiippariin huomiota.

Australiassa on ihmeellisiä sääntöjä alkoholin ja pyhäpäivien suhteen. Pyhinä ei saa myydä alkoholia ollenkaan. Näin ollen baarit menivät kiinni pääsiäistorstaina kello 24.00 ja avautuivat taas pitkäperjantaina klo 24.00. Pitivät siinä sellaisen 24 tunnin viinattoman tauon. Ja tämän viinattoman tauon aikana Suomessa myydään varmaan aika iso osa koko vuoden viinoista. :P Pääsiäislauantaina oltiin ulkona ja jäin baariin yksin vielä hetkeksi kun tytöille iski väsy. Sitten tapasin pari mukavaa aussipoikaa: Jasonin ja Jonnon. Jason oli se mukava, Jonno oli vaan erityisen kummallinen. Vietettiin poikien kanssa hauska ilta muun muassa rannalla jahtaillen lokkeja ja ajellen ympäri kaupunkia polkupyörätaksilla. Seuraavana päivänä lusmuiltiin tyttöjen kanssa kaupungilla katsellen eri katutaiteilijoita, joita Surfers oli täynnä. Käynnissä oli katutaiteilijoiden mestaruuskisat, joten useamman päivän ajan kaupungissa tapahtui kaikenlaista. Alkuillasta lähdettiin sitten rannalle treffaamaan edellisillan poikia. Päästiin perille niin selvisi se hassuin juttu: Jonno oli se samainen hyypiö, joka pyysi Annalta numeroa keskellä katua! Hauskoja yhteensattumia. Vietettiin mukava ilta rannalla muun muassa rakennellen hiekkalinnoja. Sitten pojat halusivat tarjota meille kunnon illallisen, sillä sehän on tunnettu fakta, että reppureissaajilla ei ole varaa syödä hyvin. Ja olikin muuten mitä loistavin ruoka! Ja ruokajuomat. Syömisen jälkeen lähdettiin Julian kanssa vielä poikien seuraksi parille (pikemminkin parille kymmenelle!). Kai se on elämä helppoa jos on rikas, ja voi tarjota kaiken kaikenlaisille vastaantuleville reppureissutytöille… Seuraavana aamuna meidän matka jatkuikin sitten kohti Brisbanea ja mun viimeinen viikkoni Australiassa alkoi.

Käytiin ajelemassa Magic Bussilla

Hurjat moottoripyöräilijät veti ympäri tota metallipalluraa. Kaks kerrallaan! Hurjaa.

Beatboxaaja. Oli muuten aika huikee!

Katutanssiryhmä.

Hiekkalinnakisa :)

Meille tuli kylmä niin pojat kävi hakemassa meille hostelliltaan vaatetta.

Brisbanessa käytiin ilmaisella kävelykierroksella ja siinä samalla tuli nähtyä muun muassa Royal Botanic Garden ja City Hallin kellotorni. Kellotornissa kuulemma kummittelee ja eräs työntekijä ei edelleenkään suostu menemään tiettyyn osaan rakennusta, sillä siellä se kummitus kuulemma liikkuu. Yllätyksenä tuli myös tieto, että Brisbanen joessa on haita. Enpä uskoisi, että siinä ruskeassa kuraliejussa mikään elää… Piipahdettiin keskiviikkomarkkinoilla ja sain sellaisesta altaasta nostaa elävän katkaravun paljain käsin. Olin siinä ihan ammattilainen, sillä Julian ja Annan yritykset koskea niihin vain sai ne säntäilemään ympäri allasta. Katkarapu tuntui kädessä ihan perus ravulta, mutta näytti erittäin hassulta. Käytiin kävelemässä myös China Townissa ja ajeltiin joella ilmaisella Cityhopper -lautalla. Eilen Anna suuntasi takaisin Melbourneen.

City Hall

Näkymää City Hallin kellotornista

Cityhopper -lautalla

Pääsiäisenä näitä pupuja on mussuttanut vain rikkaat!
Pääsiäisen jälkeen pystyi jo köyhempikin ostamaan.

Viime aikoina on ollut todella vaikea yrittää nauttia mun viimeisistä hetkistä Ausseissa, kun pään valtaa kaikenmaailman muut epämukavat mietteet. Yritän siirtää tunteet syrjään ja nauttia nyt kun vielä oon täällä! Täällä on jollainlailla liikaa vastuussa myös muiden matkan onnistumisesta, joten en halua kaataa mun mielipahaa muiden niskaan. Suomessa omista asioista ystäville puhuminen ei tunnu niin paljoa muiden rasittamiselta kuin täällä. Vaikka enpä mä siinä puhumisessa ole hyvä missään maassa.

Mä niin ikävöin mun omaa kotia! Ja omaa rauhaa. Ja ärsyttävintä on se, että ku pääsen Suomeen, ni en edes pääse omaan kotiin moneen viikkoon. Rinkkaelämä jatkuu siis vielä Suomessakin. Kotiinpaluuseen on vielä kuitenkin hetki aikaa ja nyt aloitan maailmanvalloitukseni viimeisen osion. Huomenna hilaan taas rinkan selkään ja suuntaan kohti Balin aurinkoa! Kiitos Australia näistä reilusta seitsemästä kuukaudesta. Kannan tätä maata ja täällä rakennettuja muistoja sydämessäni loppuikäni!