Viimeiset kolme viikkoani Australiassa

Byron Baylle suunnattiin yhdessä Sannan ja Viivin kanssa, mutta ensimmäisen päivän jälkeen meidän tiet erosi. Vaihdettiin Julian kanssa halvempaan hostelliin, sillä tässä vaiheessa jokainen dollari on tärkeä. Byronin meininki ei ole muuttunut vaan siellä kaikki pyörii edelleenkin rantaelämän ja biletyksen ympärillä.

Sosiaalinen bussimatka Byronille. ;) Julia ja Viivi.

Toisena aamuna Byronilla Julia ilmoitti, että me kävellään majakalle, eli kunnon kengät jalkaan! Vähän ihmettelin, kun ei Julialla itsellään sen kummoisemmat kävelykengät ollut! Sitten odoteltiin hostellin edessä Sannaa ja Viiviä, joiden oli kuulemma tarkoitus lähteä mukaan. Meidän eteen pysähtyi valkoinen limusiini ja Julia pomppasi kyytiin. Hieman kummissani seurasin perässä. Mun päässä pyöri vaikka minkälaisia ajatuksia! Sitten Julia toivotti mulle hyvää synttäriä äitiltä, iskältä, siskolta, veljeltä ja itseltään. Mä olin menossa hyppäämään laskuvarjolla!! Paikan päällä jouduttiin odottelemaan pari tuntia ja mulla oli aikaa kerätä jännitystä. Meillä synkkasi mun hyppyparin W:n kanssa tosi hyvin ja se luki mua kuin avointa kirjaa: näki heti, että mua on tarkoitus pelotella ihan joka käänteessä. Uskon, että just sillä tavoin sain siitä kokemuksesta kaiken mahdollisen irti! Loppujen lopuksi W piti mut elossa, koska mun perhe ei ollut maksanut sille ekstraa onnettomuudesta. Tuhannet kiitokset mun mahtavalle perheelle ja Julialle! Julia sai pidettyä yllätyksen loppuun asti. Päivän kruunasi paluukyyti limusiinilla ja hyppyfirman puolesta saatu skumppapullo kotimatkalle. Kolmekymppisiä ei sen suuremmin tullut juhlittua varsinaisena päivänä, mutta tämä päivä oli aika täydellinen jälkisynttäripäivä.

Vapaapudotus noin 200km/h.

Sain lentää/ohjata ihan ite!

Käytiin me sitten lopulta se majakkakin katsastamassa. :)

Viihdyttiin Byronilla neljä päivää, minkä jälkeen suunnattiin Surfers Paradiselle kymmeneksi päiväksi. Surfers on ihan täysin biletysmesta, joten tulihan sitä itsekin piipahdettua ulkona parina iltana. Päivät meni pääosin rannalla, sillä kaupungissa ei kauheasti ollut muuta tekemistä. Ainakaan mitään meidän nollabudjetille sopivaa. Muutaman päivän päästä ihanainen Anna Melbournesta tuli ilahduttamaan meitä ja lataamaan akkuja rankan Melbournen työelämän vastapainoksi. Yksi päivä istuskeltiin Surfersin kävelykadulla ja joku ihmeellinen hiippari ilmestyi siihen juttelemaan Annalle ja sai Annan taivuteltua antamaan numeronsa. Me ei Julian kanssa pahemmin kiinnitetty tähän hiippariin huomiota.

Australiassa on ihmeellisiä sääntöjä alkoholin ja pyhäpäivien suhteen. Pyhinä ei saa myydä alkoholia ollenkaan. Näin ollen baarit menivät kiinni pääsiäistorstaina kello 24.00 ja avautuivat taas pitkäperjantaina klo 24.00. Pitivät siinä sellaisen 24 tunnin viinattoman tauon. Ja tämän viinattoman tauon aikana Suomessa myydään varmaan aika iso osa koko vuoden viinoista. :P Pääsiäislauantaina oltiin ulkona ja jäin baariin yksin vielä hetkeksi kun tytöille iski väsy. Sitten tapasin pari mukavaa aussipoikaa: Jasonin ja Jonnon. Jason oli se mukava, Jonno oli vaan erityisen kummallinen. Vietettiin poikien kanssa hauska ilta muun muassa rannalla jahtaillen lokkeja ja ajellen ympäri kaupunkia polkupyörätaksilla. Seuraavana päivänä lusmuiltiin tyttöjen kanssa kaupungilla katsellen eri katutaiteilijoita, joita Surfers oli täynnä. Käynnissä oli katutaiteilijoiden mestaruuskisat, joten useamman päivän ajan kaupungissa tapahtui kaikenlaista. Alkuillasta lähdettiin sitten rannalle treffaamaan edellisillan poikia. Päästiin perille niin selvisi se hassuin juttu: Jonno oli se samainen hyypiö, joka pyysi Annalta numeroa keskellä katua! Hauskoja yhteensattumia. Vietettiin mukava ilta rannalla muun muassa rakennellen hiekkalinnoja. Sitten pojat halusivat tarjota meille kunnon illallisen, sillä sehän on tunnettu fakta, että reppureissaajilla ei ole varaa syödä hyvin. Ja olikin muuten mitä loistavin ruoka! Ja ruokajuomat. Syömisen jälkeen lähdettiin Julian kanssa vielä poikien seuraksi parille (pikemminkin parille kymmenelle!). Kai se on elämä helppoa jos on rikas, ja voi tarjota kaiken kaikenlaisille vastaantuleville reppureissutytöille… Seuraavana aamuna meidän matka jatkuikin sitten kohti Brisbanea ja mun viimeinen viikkoni Australiassa alkoi.

Käytiin ajelemassa Magic Bussilla

Hurjat moottoripyöräilijät veti ympäri tota metallipalluraa. Kaks kerrallaan! Hurjaa.

Beatboxaaja. Oli muuten aika huikee!

Katutanssiryhmä.

Hiekkalinnakisa :)

Meille tuli kylmä niin pojat kävi hakemassa meille hostelliltaan vaatetta.

Brisbanessa käytiin ilmaisella kävelykierroksella ja siinä samalla tuli nähtyä muun muassa Royal Botanic Garden ja City Hallin kellotorni. Kellotornissa kuulemma kummittelee ja eräs työntekijä ei edelleenkään suostu menemään tiettyyn osaan rakennusta, sillä siellä se kummitus kuulemma liikkuu. Yllätyksenä tuli myös tieto, että Brisbanen joessa on haita. Enpä uskoisi, että siinä ruskeassa kuraliejussa mikään elää… Piipahdettiin keskiviikkomarkkinoilla ja sain sellaisesta altaasta nostaa elävän katkaravun paljain käsin. Olin siinä ihan ammattilainen, sillä Julian ja Annan yritykset koskea niihin vain sai ne säntäilemään ympäri allasta. Katkarapu tuntui kädessä ihan perus ravulta, mutta näytti erittäin hassulta. Käytiin kävelemässä myös China Townissa ja ajeltiin joella ilmaisella Cityhopper -lautalla. Eilen Anna suuntasi takaisin Melbourneen.

City Hall

Näkymää City Hallin kellotornista

Cityhopper -lautalla

Pääsiäisenä näitä pupuja on mussuttanut vain rikkaat!
Pääsiäisen jälkeen pystyi jo köyhempikin ostamaan.

Viime aikoina on ollut todella vaikea yrittää nauttia mun viimeisistä hetkistä Ausseissa, kun pään valtaa kaikenmaailman muut epämukavat mietteet. Yritän siirtää tunteet syrjään ja nauttia nyt kun vielä oon täällä! Täällä on jollainlailla liikaa vastuussa myös muiden matkan onnistumisesta, joten en halua kaataa mun mielipahaa muiden niskaan. Suomessa omista asioista ystäville puhuminen ei tunnu niin paljoa muiden rasittamiselta kuin täällä. Vaikka enpä mä siinä puhumisessa ole hyvä missään maassa.

Mä niin ikävöin mun omaa kotia! Ja omaa rauhaa. Ja ärsyttävintä on se, että ku pääsen Suomeen, ni en edes pääse omaan kotiin moneen viikkoon. Rinkkaelämä jatkuu siis vielä Suomessakin. Kotiinpaluuseen on vielä kuitenkin hetki aikaa ja nyt aloitan maailmanvalloitukseni viimeisen osion. Huomenna hilaan taas rinkan selkään ja suuntaan kohti Balin aurinkoa! Kiitos Australia näistä reilusta seitsemästä kuukaudesta. Kannan tätä maata ja täällä rakennettuja muistoja sydämessäni loppuikäni!