torstai 21. marraskuuta 2013

Arkiväsymystä ja perhe-elämää

Pari viikkoa hujahtanut ohi ihan hetkessä. Päivät täyttyy pääosin töistä, illat ja viikonloput hengailusta hostellilla tai lähistöllä. Oon nykyään tosi väsynyt koko ajan. Johtuu tietysti siitä, että painan töitä joka arkipäivä 10 tuntia. Ilman taukoja. Kyllä mä yritän joka päivä pitää puolen tunnin lounastauon kuitenkin. Pitkät päivät näyttöä tuijottaen on kuitenkin tosi väsyttäviä. Kaipaan ilmaa! Ihanaa, raikasta Australian kesäilmaa! Pari viime viikkoa on säät ollut aika huonoja, joten ei oo niin paljoa haitannut tää sisällä olo. Sateiset säät on muistuttanut niin paljon Suomen kesää, että oon taas saanut ikävöidä kotiin.

Viime viikolla meillä oli taas Scubar ilta. Eli aloiteltiin hostellilla ja sitten koulubussi vei meidät keskustaan Scubariin. Mun oli tarkoitus olla ihan nätisti, kun seuraavana aamuna töitä kahdeksalta. No sehän taas nähtiin! Sain kuitenkin olla ihan luvan kanssa töissä väsynyt ja krapulainen. Perjantaina käytiin Skyn ja ET:n kanssa eräänlaisilla yömarkkinoilla. Pari katua Sydneyssä muutetaan joka perjantai (kuukauden ajan) Bizarre-kaduksi. Siellä oli kaikkea erikoista selvännäkijöistä katutaiteilijoihin ja taivasdiskoihin. Illan kohokohta oli ehdottomasti Silent Disco keskellä katua. Päästeltiin höyryjä kunnolla ja oli ihan törkeen hauskaa. Haluun sellaseen ehdottomasti uudestaan!


Joku oikeesti osaa soittaa tota!!
Silent Disco
Rakentelua

Beardo & Weirdo
Stefan ja Adam of London tuli takaisin viime viikolla. Kaikki karanneet lampaat tulee jossain vaiheessa takaisin. J Mun hostelliperhe alkaa oleen kohta taas kasassa. Ihan niinku kaikissa perheissä, myös tämä perhe jakaa keskenään niin hyvät kuin huonotkin hetket. Mä en ois ikinä voinut kuvitella kuinka läheisiä ihmisiä täältä puolen maapalloa tulen löytämään ja saan kiittää näitä ihmisiä niin paljosta. Sky aloitti Humpin tapahtumavastaavana ja Graham aloittaa ehkä tulevana viikonloppuna yövahtina. Perheeni on siis nyt myös työyhteisöni. Perheyritys <3

Hirveästi tässä viimeisen kahden viikon aikana ei ole tullut kierreltyä Sydneytä tai ympäristöä. Varsinaisia tapahtumia on siis varsin vähän, tunteellisia tapahtumia sitten senkin edestä. Tunteet heittää vuoristorataa eikä täällä olevat ihmiset aina auta asiaa. Päinvastoin aiheuttavat päänvaivaa ja murhetta. Nyt ei kuitenkaan ole kyse lähimmästä perheestäni vaan muista asukkaista. Eräs työkaverini ilmeisesti vihaa mua. Ja syynä se, että hän olisi halunnut mun työn. Mä en edes tiennyt asiasta. Olen tässä nämä kolme viikkoa ihmetellyt, että mitä mä olen oikein kyseiselle henkilölle tehnyt, kun hän levittää musta perättömiä huhuja ja muutenkin töissä käyttäytyy mua kohtaan oudosti. Eilen illalla sitten kuulin, että en mä ole kai muuta tehnyt kun vienyt sen haluaman työn. Tällaista täällä. Lisäksi tämä hostelli on täynnä väärinymmärryksiä ja ihan turhia tappeluita. Mut vedetään niihin mukaan ja mä tunnen olevani ihan liian vanha tähän touhuun! Vaikka ikävä kyllä tässä on saanut huomata, että ihan yhtä lapsellisia lähes kolmekymppisetkin osaa olla. On päiviä, jolloin mä oon niin valmis jatkamaan matkaa. Hyvinä päivinä mä taas vaa rakastan tätä kaikkea. Päivä kerrallaan. J

Pikkuveljeni Aike jatkaa matkaansa Melbourneen kolmen viikon päästä ja tammikuun alussa Graham ja Sky lähtee Tasmaniaan. Ne tulee olemaan kovia aikoja, mutta onneks Julia on sillon täällä jo. J Julia tulee neljän viikon päästä!! Aika lentää! Nyt äkkiä kaikki viemään Julialle niitä mun joululahjoja, Julia poistuu Suomesta jo vajaan kahden viikon päästä. ;) Mietin, että jos hankkisin ipadin. Tää miniläppäri saa mut hulluks! Pitäs varmaan sit ostaa Suomesta erillinen näppäimistö siihen, sillä en taatusti ala padilla näpyttelee blogia ja muita pidempiä tekstejä. Voitko siis Julia tuoda mulle sellasen, jos ehdin tässä vielä jotenkin järkätä asian? :D Vitsi oon ihan fiiliksissäni, nään Julian piiitkästä aikaa! <3

Jos mulla ei olisi Skyta, Grahamia ja Aikea, olisin varmaan tullut jo takaisin Suomeen. Ihania, ihania ihmisiä, mutta suurin osa mun rakkaista löytyy kuitenkin Suomesta! Ihanaa marraskuun loppua sinne kotiin! <3 PS. Soitellaan, jookos. ;)

Maiju tuli moikkailemaan meitä yksi ilta. Ja Sky parka kärsii siitä faktasta,
että silloin kun on dormibileet niin kukaan ei nuku!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti