Happy to be back in Sydney!

12 tunnin bussimatka Byronilta Sydneyyn meni suhteellisen sutjakkaasti. Mahtoikohan johtua siitä, että saatoin ehkä olla pienissä lääkepöllyissä sen matkan (olin siis kipeä). Oon kuitenkin tosi iloinen, että päätin tulla bussilla! Ensimmäiset neljä tuntia siinä isossa bussissa oli mun lisäksi kolme matkustajaa. Loput 8 tuntia köröteltiin kuskin kanssa kahdestaan. Ei voi kauheen tuottavaa olla sille bussifirmalle? Mutta minäpä näin kenguruita! Ensin sain ihastella sellasen iiison kengurun loikkimista ja myöhemmin näin monta kertaa niitä sellasia pienempiä kenguruita. Pari tuntia ennen Sydneyyn saapumista bussi joutui menemään kiertoreittiä, kun edessä oli maastopalo. Savua näkyi, mutta muuten kierrettiin alue oikein näppärästi. Täällä on nyt maastopaloja vähän joka puolella…

Bussimatka sujui rattoisasti kun join panacod-poretta säännöllisin väliajoin.
Reppureissaajatyyliin kirsikkatomaattirasiasta, tietenkin.

Jätskii...

Mun privaattibussi

Mä oon niin iloinen että oon takas täällä! Kyllä tää paikka alkaa varmaan taas jossai vaiheessa tympii, mutta just nyt on hyvä olla. HumpBackPackerin omistaja Nate tarjos mulle töitäkin. Respaan, kun tämänhetkinen saksalaistyttö jatkaa matkaansa ensi viikolla. Mietiskelin asiaa vähän joka kantilta, sillä siinä on pari muttaa. Työaika ma-pe 8-18. 50 tuntia viikossa, palkka aika kehno. Ja sitten menisi ihan kaikki aika täällä hostellilla, ei pahemmin varmaan tulisi liikuttua enää missään. Ja auringonkin näkisi vain viikonloppuisin. Mutta kaikki viikonloput on kyllä vapaita. Olin ehkä eniten huolissani siitä, että kaikki aika kuluisi hostellilla sisällä. Sitten Antti sanoi hyvin ”ota se rakkaudesta lajiin” ja siinä se oli. Tykkään tästä paikasta, joten eikös sen pitäis olla vaan hienoa kun saa viettää paljon aikaa täällä. :P Ja oon aina halunnut tehdä töitä kotona. :D Meen huomenna tekee ”kokeilupäivän” ja katotaan sen jälkeen mikä meininki. Eli päätän huomenna sitten onko mulla töitä vai ei! J

Mun paluun jälkeisenä päivänä meillä oli aika mahtavat kemut. Aloiteltiin Humpissa ja sitten ihana vanha koulubussi tuli ja vei meidät Scubariin keskustaan. Ihan mahtava ilta, ja koulubussi oli taatusti illan kohokohta. Perjantaina mentiin Stefanin kanssa Stratovariuksen keikalle. Ihana rumpalimme Rolf järkkäsi meidät listalle, ja vietettiin aika hieno ilta. Uudet biisit ei oo mulle ollenkaan tuttuja, mutta tulihan sieltä vanhoja tuttuja biisejäkin. J Keikan jälkeen moikkailtiin vielä pikaisesti Rollen kanssa. Kiitos vielä kerran Rolf, ja nähdään sitten ku tuun takas Helsinkiin! <3

HumpBackPackeriläiset ja The Bussi!

Stratovarius

Stefan & Eyefearin laulaja Danny Cecati.
Kaverin hiukset ylttää maahan asti.

Hanne: Mä näytän vihaselta.
Rolle: Mä näytän vajaalta.
Yritettiin duckfacee mut onnistuttiin vaa näyttää suomalaisilta.

Maanantaina juhlittiin Stefanin 29 vee synttäreitä. Syötiin porukalla ja tehtiin Skyn kanssa kakku. Ostin Stefanille synttärisankarin mukin, ja huolehdin että se oli koko ajan täynnä goonia. Tuli siinä kai sivussa otettua muutama lasillinen itekin… Ja tänään Stefan lähti Melbourneen. Tää on taas näitä reissuelämän varjopuolia: just kun tutustuu ihmiseen vähä paremmin, toinen jatkaa matkaa. Jumahdanko mä nyt Sydneyyn ja tähän hostelliin ja joudun vaa seuraa ku ihmiset poistuu mun elämästä?

Synttärisankari ja synttärimuki.

Jouduin myös keskelle teinidraamaa, tahtomattani. Mutta ei siitä sen enempää. Tämmöstä tää on ku elää 19 vuotiaiden keskellä. Onneks mulla on ihana Sky, jonka kanssa on niin helppo puhua kaikesta. <3

Mulla on todella erikoinen huonetoveri. Unohdin jo nimen, mutta tollanen kolmekymppinen saksalaismies. Se höpöttelee itekseen ja saa ihmeellisiä raivareita tietokoneelle (tai jollekin siellä koneessa) ja tiuskii sille saksaks. Ja välillä se lukee/kattoo koneeltaan jotain ja nauraa itekseen niin kauheeseen ääneen, että tarvisin korvatulpat. Oon yrittänyt antaa tälle tyypille muutaman mahdollisuuden, mutta en mä saa tehtyä meistä parhaita kavereita. Se on vaa outo. Tai sit mä oon outo ku en tajuu sitä…

Oon ollut poissa Suomesta nyt kaks kuukautta. Ja täällä Ausseissakin on vierähtänyt jo viisi viikkoa. Nopeasti se aika kuluu vaikka ikävä Suomeen onkin! Haleja!

Ulkoilma-allas. Ja Graham siellä polskuttelee.

Opera House

Harbour Bridge ja Stefan

Nää ei oo niin mukavia. Tuo oli sellanen nyrkin kokoinen

Sydney ja Botanic Garden

Liukuhihna kaupungin alla. Pääsee oikomaan eikä tarvii ees kävellä :P

Tervetuloa Woolloomooloon (asuinalue Sydneyssä)

Kiitos Byron, se oli kivaa ja sit taas ei!

Täysin toimettomana olo on rankkaa hommaa. Ihana Byron Bay muuttui aika nopeasti tylsäksi Byron Bayksi. Kylä on niin pieni, että tekeminen loppuu nopeasti. Täällä on tarkoitus vaan olla ja hengata. Ja surffata. Mä en surffaa ja pelkkä auringossa hengailu alkaa maistua jo puulta. Oon lukenut jo useamman kirjan ja pyörinyt ympäri kylää ja rantoja kyllästymiseen asti. Tästä kylästä on vaikea saada töitä, joten päätin, että on aika jatkaa matkaa. Meinasin ensin, että suuntaisin hiukan pohjoisemmaksi Brisbaneen katsasmaan ne työmarkkinat tai aavistuksen etelämpään Coffs Harbouriin keräilemään mustikoita. Sitten päätinkin lähteä takaisin Sydneyyn. Yhtenä syynä se, että huomasin Stratovariuksella olevan Sydneyssä keikka tulevana perjantaina. Juttelin Rollen (rumpali) kanssa ja pitäähän se mennä poikien keikka katsomaan. J Ja jos vaan bändin aikataulut antaa myöten niin ehdin ehkä treffata Rollenkin. Helsingissä se tuntui olevan vaikeeta, niin josko sitten toisella puolen maapalloa. Ja totuus on, että todennäköisyys saada töitä Sydneystä on huomattavasti suurempi kuin täällä rannikolla. Nyt tuntuu jotenkin typerältä, että edes tulin tänne. Seikkailen edestakaisin ympäri Ausseja, sillä tänne itärannikolle on tarkoitus tulla uudestaan keväällä. Nyt jos Sydneystä ei löydy töitä mä suutun ja lähden takaisin Suomeen. Taatusti! :P Tarviskohan Stratovarius roudareita? :D

Tää hostelli on osoittautunut oikein mukavaksi ja täällä tuntuisi olevan vähän enemmän vanhempaa porukkaa kuin Backpackers Innissä. Ja muutenkin porukka on tosi mukavaa ja sosiaalista. Tosin yksi yö mun naapuripunkassa oli niin järkyttävät kahden hengen painit, että en saanut nukuttua. Tyttö huusi, vaikeroi ja ulisi kaksi tuntia edes yrittämättä olla hiljaa. Tervetuloa dormielämään! Jokin aika sitten mun yläpuolelle muutti Jesse Alaskasta. Jumalauta se kaveri kuorsaa. Ja kaiken lisäksi pyörii kaikki yöt niin, että koko sänky heiluu. Eli mä en taas ole kauhean hyvin nukkunut tässä viime öinä. Korvatulpatkaan ei auta.

Julian tuloon ei oo enää ku vajaa kaks kuukautta! Lauantaina juhlistin tulevaiskuukausipäivää kun tähän juhlalliseen hetkeen oli aikaa tasan kaksi kuukautta. Join tämän kunniaksi pullollisen halpaa viiniä (tuttua, Julia, niin tuttua? ;) ) Mutta jee! On niin siistii nähdä. Ja Julia lupas tuoda mulle supersalmiakkia! Sekin on  aika siistii, mutta ottasin mä Julian tänne ilman salmiakkiakin. Ja nyt te kaikki saatte kuskata Julialle kaikki ihanat lahjanne joita haluatte mun saavan! :D Muutamaan lauseeseen mahtui aika monta kertaa Julian nimi.

Täällä on kaikki kaupat ihan täynnä kaikkee joulusälää. Tutkiskelin niitä kiinnostuneena, ja mietin et mitä mun joulusta oikein tulee ilman suomalaisia joulujuttuja. Suostuiskohan Julia tuomaan myös glögiä? Ja porkkanalaatikkoa? :D Kaupan suklaakalenterissa luki: ”Real European Chocolate”. Ihan Aitoa! Eli samaa paskaa myös täällä maailman toisella puolen.! On niin siistii nähdä. vajaa kaks kuukautta! 111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111111

Skottimme Alasdair saapui myös Byronille. Ja jo parin päivän jälkeen oli ihan tylsistynyt. Täällä ei oikeesti oo mitään tekemistä. Yks aamu herättiin neljältä ja tallusteltiin muutaman kilometrin matka majakalle katsomaan auringonnousua. Se on aika rauhoittava fiilis, kun kattelee sen oranssin möllykän nousemista taivaalle. Yllätyttiin, että majakka oli oikeasti toiminnassa! Ja nähtiin valas! Jee! Siellä se temmelsi pinnan tuntumassa ja räiskytteli vettä. Ei se tietenkään kovin lähellä ollut, mutta oli kuitenkin!

Majakka odottelee auringonnousua.

Sieltä se tulee.

Australian mantereen itäisin piste.

Yks ilta käytiin ranskalaisen Julienin kanssa rannalla ja siellä oli tosi upea soittoporukka. Kundeja oli yhteensä varmaan noin kymmenen, suurimmalla osalla niistä oli rummut. Yhdellä oli jotkut soitinkapulat, yhdellä akustinen kitara ja yhdellä saksofoni. Nää rummuttajat rummutteli lähes tauotta ja välillä saksofoni tuli messiin. Jengi ympärillä tanssi ja fiilisteli. Mukana oli ihan pieniä lapsia, backpackereita/nuoria ja vanhoja hippejä. Se rento fiilis veti mukaansa ja sai kyllä kaikki murheet unohtumaan. Hienoa meininkiä ja löydän itestäni ihan ihmeellisiä uusia tunteita ja fiiliksiä. J

Nyt on aika jatkaa matkaa, tai oikeastaan palata takaisin lähtöruutuun. J Mutta täällä ollessa on kyllä oppinut arvostamaan Sydneyn kaikkia mahdollisuuksia. Siellä ei ainakaan tekeminen lopu. Lähden vapaaehtoiseksi pelastamaan koaloita Sydneyn ympärillä riehuvista maastopaloista jos ei muuta. ;) Tällä kertaa jätän lentämisen väliin ja huristelen bussilla rannikkoa pitkin Sydneyyn. Noin 12 tunnin matka ja maksaa yhtä paljon kuin tunnin lento sinne. Ajattelin kuitenkin, että tuon 12 tunnin ajon aikana näkee vähän Australiaa. Eikä mulla ole kiire minnekään. :) Nyt nukkumaan, bussi lähtee aamulla seitsemältä.

Palaillaan taas sitten Sydneystä, jos selviän sinne hengissä! Paljon rakkautta sinne maailman toiselle puolen! <3

Alasdair & BeerBong

Täällä on ollut niin kovia tuulia, että rannat on täyttynyt kuolleista linnuista.
Satoja kuolleita lintuja: jana jatkuu tässäkin kuvassa silmänkantamattomiin.

Mun ruokavaliolle nauretaan täällä!! Mä vedän aamupuurot ja lounassalaatit siinä ku
muiden ruokavalio koostuu paahtoleivästä ja pastasta.

Laiskottelua Byron Baylla

Ihana Byron Bay! Ei turhaan kaikki ylistänyt tätä paikkaa ja mä olen erittäin iloinen että tulin tänne. Pieni suloinen kaupunki, jossa asukkaita noin 5000. Mutta tuohon päälle kun laskee kaikki reissaajat, määrä moninkertaistuu. Ensimmäisen reilun viikon Byronilla vietin oikein mukavassa hostellissa, Backpackers Innissä. Rannalle siitä käveli kaksi minuuttia ja keskustaankin vaan viisi. Oikein loistavalla paikalla siis. Takapihalla oli muun muassa uima-allas, lentopallokenttä ja riippukeinuja. Täydellinen lusmuilijan paratiisi. Tunnelma taas kerran kuin suoraan surffileffoista! Sitten mun oli siirryttävä toiseen hostelliin, koska piti saada ilmainen wifi käyttöön. Backpackers Innissä käytin puhelimen dataa ja hostellin maksullista wifiä. Nyt on kuitenkin aloitettava työnhaku tai paikanvaihdon suunnittelu, ja siihen tarviin nettiä. Sain vihdoinkin mun CV:n tehtyä! Vielä ku saisin sen jollain oikoluetettua. Tänään muutin tähän ihan keskustaan Main Beach Backpackersiin. Mun huoneessa on kuusi jätkää ja minä. Onko se nyt sit hyvä vai huono juttu. ;) Tää hostelli on ihan ytimessä, uima-allasalue löytyy ja rannallekin matkaa vain 150m. Ei huono sijainti, riippukeinut ja iso puutarha vaan puuttuu. Mutta jostain oli tingittävä… Todennäköisesti en oo tässä kauaa, hieman houkuttelis taas jo vaihtaa paikkaa.

Byron Bayn yöelämään on tutustuttu useammin kuin kerran. Alexin kanssa (niiiiin, Alexkin oli täällä J Lähti tosin jatkamaan taas matkaa viime maanantaina) on chillailtu rannalla ja kaupungilla, testattu paikallisen panimon tuotteita ja muuten vaan tapettu aikaa. Tässä herttaisessa kylässä ei ihan hirveästi ole tekemistä, paitsi tietysti rannalla hengailu ja surffaaminen. Adam of London ja Kanadan poijjaat Sydneystä saapui tänne myös. Pikkuhiljaa ne alkaa valua tänne kaikki. J Antti tosin päättikin mennä suoraan ihan pohjoiseen.

Byron Bay Brewery

Kaljakaveri panimolla

Tim of Canadan kanssa käytiin yks yö baarin jälkeen hengailee rannalla. Ja hiemanko oli upea taivas! Kirkkaalla säällä tähtitaivas näyttää aina hienolta, mutta en oo koskaan nähnyt vastaavaa ku täällä. Taivas oli ihan totaalisen täynnä tähtiä. Se oli niin upea näky, että jaksettiin jauhaa siitä ihan onnessamme vielä seuraavana päivänäkin. Ja tää on niitä juttuja, joista on tyhmä kirjottaa blogiin. Sitä näkyä ja fiilistä ku ei vaan pysty kuvailee.

Kävin katsastamassa Byron Bayn majakan ja Australian itäisimmän pisteen. Paluumatkan taitoin polkua pitkin keskellä sademetsää. Pikku vinkkinä: ei kannata mennä yksin metsään pienessä darrassa. Sydäri oli lähempänä useammin kuin kerran jokaisesta rasahduksesta ja kalkkunan liikahduksesta. Joo, täällä on metsät täynnä kalkkunoita. Tääkin on niitä juttuja, joita on vaikea kuvailla. Yksin, sademetsä, pelotti.

Meri heittäytyi hulluksi

Täällä tulee vietettyä tosi paljon aikaa ihan vaa kirjaa lukien joko rannalla, altaalla tai Backpackers Innissä takapihan riippukeinussa. Yks päivä otin aurinkoa BP Innin puutarhassa ja sain seurata lähietäisyydeltä joidenkin lintujen soidinmenoja. Siinä parin metrin päässä uros heitti aika mahtavat soidinrituaalitanssit, minkä jälkeen niillä alkoi naaraan kanssa yhteinen tanssi ja sitten hippaleikki. Se oli aika hienoa seurata, ei vaan oo mitään hajua mitä lintuja ne oli. Joku töyhtö niil oli päässä ja siinä soidinmenojen aikaan uroksen pyrstö levittäytyi aika näyttäväksi. Mun pieniä, eksoottisia iloja. J

Mun ikä aiheuttaa täällä suurta hämmennystä. Olihan se ihmetyksen aihe jo Sydneyssä, mutta vielä enemmän täällä. Suurin osa reppureissaajista täällä on 19-23 -vuotiaita. Mutta suhteellisen hyvin tämäkin vanhus on vielä pysynyt vauhdissa. Kun iästä tulee puhe, mua luullaan aika poikkeuksetta noin 22 -vuotiaaks. Ja hei, nyt puhutaan ulkonäöstä koska tää keskustelu käydään yleensä heti tutustumisen yhteydessä ja ennen humalatilaa (eli ennen sitä ku alan käyttäytyy ku 16 vee). Ennen tätä reissua pelkäsin, että nuorten sekaan sopiminen on vaikeaa. Täällä on kuitenkin huomannut, että reppureissaajilla on tosi samanlainen ajattelumaailma. Eikä siinä ikäerot pahemmin näy (paitsi jos liikaa alkaa hengaa yhdessä). Eräs 19-vuotias saksalaispoika sanoi mun mielestä aika hienosti, vapaasti lainaten: ”Kaikki reppureissaajat joita oon tavannut, on ollut tosi fiksuja. Se kertoo vaan siitä, että tyhmät ihmiset ei lähde tällaiselle matkalle. Ainakaan niin kauas kuin Australiaan.” Well said! Oon fiksu, hahaa!! :D

Miten sanotaan ihmiselle nätisti, että seura ei kiinnosta? Oon tutustunut täällä 20-vuotiaaseen tyttöön, jonka kanssa ollaan käyty ulkona, katsomassa Lisa Huntin keikkaa (aika wau!) ja muuten vaa hengailtu. Se oli aluks ihan mukavaa, mutta nyt tuntuu että se tarrautuu liikaa. Ja ne jutut… Mä olin joskus itekin kakskymppinen, mutta en mä jaksas kuunnella niitä juttuja enää. Enkä nyt todellakaan yleistä! Monikin kakskymppinen on oikein mukavaa seuraa, tämä yksilö nyt ei vaan satu oikein iskemään muhun.

Kun matkustaa yksin, on liikaa aikaa ajatuksille. Tietysti sitä tapaa uusia mahtavia tyyppejä reissun varrella, mutta useimmiten kaikilla matka jatkuu suhteellisen nopeasti. Juuri kun ehtii kunnolla tutustua johonkin, joko itse tai tämä toinen jatkaa matkaa. Sinänsä se on hienoa, sillä todellakin tulee tavattua paljon uusia ihmisiä. Välillä mä vaa kaipaisin ihmistä, joka tuntee mut paremmin ku ihan pintapuolisesti. Ja jonka mä tuntisin kunnolla ja johon voisin luottaa sataprosenttisesti. Hetkittäin on tosi kova ikävä Suomeen ja sitä fiilistä, ku voi puhua omalla äidinkielellä todella läheiselle ihmiselle ja se toinen ymmärtää täysin mitä tarkoitat. Enkä tarkoita pelkästään sanoja/kieltä, vaan ku vaa tuntee toisen niin hyvin. Kaikki hokee mulle, että tämä tulee olemaan mun elämäni paras kokemus. Voi hyvinkin olla, mutta muut (Suomessa) ei ymmärrä sitä, että kaikkien näiden kokemusten keskellä sitä kaipaa myös läheisiään, välillä aika pahastikin. Iloisina hetkinä riittää, että vieressä on joku uusi tuttavuus, joka jakaa ilon. Vähän heikompina hetkinä puolitutun selkääntaputukset ei tunnu miltään. Tosin niitä ei pahemmin tulekaan, sillä ennemmin sitä pitää asiat sisällään. Jos Suomesta yrittää hakea edes jonkinasteista tukea, on vastauksena ”älä murehdi, nauti nyt kun olet siellä”. Meidän kaikkien elämään kuuluu hyviä ja huonoja hetkiä, riippumatta siitä onko sateisessa Suomessa vai keskellä aurinkoista paratiisia. Hetkittäin tulee fiilis, että olisin mieluummin keskellä kylmää Suomen syksyä ihmisten kanssa joita rakastan, kuin keskellä kaunista Australiaa, yksin. Mutta hei, en oo tulossa takas ihan vielä. J Suurimman osan ajasta nautin olostani täällä ihan totaalisesti! Liika ajattelu on pahasta!

xxx

PS. Kahden kuukauden päästä tulee Julia JEEEE!!! Voisko joku työntää Teemun siihen samaan koneeseen?

Ennen lähtöäni sain siskoseltani pienen kirjekuoren, jonka sisällä on pienen pieniä kirjeitä. Saan avata tietyn kirjeen tiettynä ajankohtana, tai tietyn fiiliksen vallatessa. 11.10 avasin ensimmäisen. <3

Mulla on ihan oma tienylityspaikka

Alcohol Free Zone ja panimo?

Kävin ostoksilla. Täällä on aika hyvinvarusteltuja kauppoja.

Kiitos Sydney, me näemme taas!

Viime viikolla moni hyvä tyyppi lähti jatkamaan matkaa, mutta samalla tutustuin myös moniin muihin mahtaviin tyyppeihin. Päivät kuluu todella nopeasti hyvässä seurassa ja kaikkea mukavaa tehden. Tai sitten ihan vaa ollessa. J Keskiviikkona iski flunssa ja torstain olin totaalisesti sängyn oma. Mun ihanat huonetoverit jaksoi vuorotellen tulla kysymään tarvitsenko esim. teetä tai kaupasta jotain. Ja sitten ihanat tytöt teki kanakeittoa! Mikäs täällä sairastaessa, kun jokainen huonetoveri pitää huolta. Perjantaina mentiin Bondi Beachille surffailemaan. Oli tosi kylmä tuuli, joten mä ja Sky päädyttiin vaa hengailee rannalla ja kattelee muiden rävellystä. Hyvä päätös, sillä muuten olisi varmaan flunssa pahentunut aikalailla. Skotlantilaisella huonetoverillamme Alasdairilla oli 25-vuotissynttärit, joten illalla Sky teki yllärinä brownieseja. Tämä synttärisankari vaan tuli takaisin hostellille niin myöhään, että me oltiin jo syöty koko pellillinen siihen mennessä.

Samuel @ Bondi Beach

Kristin & Alasdair

Sky, Samuel, Kristin & Alasdair

Tallusteltiin Bondin rantaa ja katuja pitkin hyvällä porukalla, kaikilla kainalossa joko surffilauta tai bodyboard. Mietiskelin siinä, että ollaan ihan ku jostain elokuvasta mitä aina kattelee kateellisena. Ei kauheesti kyllä huolia siinä vaiheessa. Aika täydellinen fiilis! Samanlainen upea fiilis tulee, kun tallustelee ympäri Sydneyn katuja tai istuskelee puistossa lukemassa kirjaa.

Perjantaina jouduin vaihtamaan hostellia pariksi päiväksi, koska en muistanut jatkaa varausta tarpeeksi ajoissa, ja sitten HumpBackPackeri olikin jo täysi. Siirryin kolmeksi yöksi 20 metrin päähän Dury Houseen. Paska paikka. Iso ja rauhallinen huone, mutta muutoin ihan kuollut ja asukkaatkin ihan antisosiaalisia. Vaikka asustelin Duryssa, hengasin kuitenkin käytännössä koko ajan HumpBackissa. Tästä on tullut mulle todellakin koti kaukana kotoa. Ja sen joistain asukkaista mun varaperhe.

Nathan, HumpBackPackerin omistaja, lupasi että päästään Julian kanssa tänne myös jouluna ja uutena vuotena! Luulin että on täyttä jo, mutta kyllä me kuulemma saadaan paikat. J Yritän perua mun varauksen toiseen hostelliin. Häviän siinä vähän rahaa, mutta on se sen arvoista. Ja sitten ”saadaan” Juliankin kanssa olla samassa hostellissa koko se pari viikkoa. Sori Julia! :D

Pohdiskelin aika paljon sitä minne haluaisin Sydneystä siirtyä ja minne edes kannattaa mennä, huomioiden työnsaantimahdollisuudet ja sään. Parin kuukauden päästä pitäisi olla takaisin täällä, joten ihan hirveän kauaksi ei kannata lähteä. Päädyin sitten Byron Bayhin, koska kaikki kehuu sitä ja sieltä suunnalta saattaisi löytyä jotain väliaikaista työtäkin. Metsästin Gumtreestä (ilmoituspalsta netissä) kimppakyytiä Byron Baylle. Löysin sieltä yhden tyypin jonka aikataulut sopi mun aikatauluihin. Tavattiin ja sovittiin että meen sen kyydillä. Sen kyytiin ois mahtunut toinenkin, joten kysyin pääsiskö tää skottipoika siinä samalla. Ja sitten sen Gregin viestit alko menee oudoiks. Se selkeästi halusikin vaa reissata mun (tai kenen vaa tytön) kanssa kahdestaan. Peruin aika salamana osallistumiseni siihen reissuun ja varasin lennot Byronille. Ehkä turvallisempaa näin ku että lähtis ajelee ja leiriytyy jonkun kiimaisen aussin kanssa. Mun puhelin kiersi aika ahkerasti HumpBackissa ku jengi luki mun ja Gregin viestiketjua ja kertoi omia johtopäätöksiään. J

Lauantaina mentiin kattelee International Fleet Review 2013 showta. 40 sotalaivaa yli kahdestakymmenestä eri maasta kerääntyi Sydneyyn ja juhlan kunniaksi oli muun muassa lentonäytöksiä sekä huikea ilotulitus ja valoshow. Ilotulitteita räjäytettiin yhteensä 7000 kiloa, kymmenistä eri pisteistä (mm. sotalaivojen kansilta). Oopperatalon seinämiin heijastettiin upealla valoshowlla Australian merivartioston historiaa. Ihmisiä oli ympäri Sydneytä paljon. Siihen puistoon missä me oltiin päästettiin 17 000, sitten suljettiin portit. Tuskin enää ikinä näen yhtä hienoa ilotulitusshowta. Kuulemma Sydneyn uuden vuoden tulitukset häviää tälle ihan sata nolla.

Lentonäytös

The International Fleet Review 2013

Opera House

Sunnuntaina juhlistettiin Alasdairin synttäreitä (kolmatta päivää) ja mun läksiäisiä. Korkkasin myös Suomesta tuodun salmaripullon (Petterin läksiäislahja, kiitos <3 ). Se sai yllättävän hyvän vastaanoton ja ihanat tyttöseni Sky ja Kristin loved it! ;)

Musta on todella haikeeta lähtee täältä. Nää ihmiset on niin upeita. Tuunhan mä tietty takaisin, mutta iso osa näistä tyypeistä on sillon jo lähtenyt täältä. Surullista. Mutta täytyy jatkaa matkaa ennen ku jumitun yhteen paikkaan totaalisesti. Uudet seikkailut odottaa. J Nyt rinkka selkään ja kohti lentokenttää. Bye bye Sydney ja hello Byron Bay!

PS. Perhanan Antti meinaa seurata mua Byron Bayhin!!

Kings Cross