Mukava herätys keskellä yötä, kun tuntee jonkin kipittävän
käsivartta pitkin. Avasin silmät ja siinä juoksenteli jokin jättiläisolio,
puolikkaan nyrkin kokoinen. Refleksillä huitaisin sen pois ennen kuin ehdin
nähdä oliko se iso torakka vai hämähäkki vai mikä. Se katosi jonnekin ja hieman
oli vaikea saada uudestaan unta. Koko ajan tuntui, että se möyrii jossain.
Mukavia Australian ihmeellisyyksiä. Pitää oikeasti muistaa kurkata kenkiin aina
ennen ku laittaa ne jalkaan, se on ihan ensimmäinen sääntö täällä. Se on vähän
unohtunut kun noita ötököitä ei niin paljoa ole näkynyt.
Me tehtiin Naten kanssa diili, että asustellaan Skyn ja
Julian kanssa respan takahuoneessa kymmenen päivää joulun ja uuden vuoden
aikoihin. Myydään meidän sängyt pois ja Hump tienaa sillä. Tästä hyvästä Julia
maksaa asumisestaan vähemmän ja me Skyn kanssa saadaan sänkyjemme tuotoista
puolet (sillä mehän ei makseta täällä asumisesta). Ollaan nyt siivoiltu
takahuonetta ja siellä olevaa parvea. Meidän pikku pesä on kohta valmis! J
Viime lauantaina pääsin vihdoinkin viihteelle pois tästä
hostellista. Piipahdettiin Hennan ja Mimmin kanssa Surry Hillsissä jossain
baarissa. Todellakin vaan piipahdettiin ja sitten tultiin takas hostellin
bilehuoneeseen. No ainakin mä kävin jossain muualla. :D Hienosti jaksettiin
notkua pystyssä aamuun asti ja Nate liittyi meidän seuraan kun tuli töihin.
Mike of Canadan kanssa lähettiin kattoo auringonnousua, mutta se ei mennyt ihan
putkeen: taivas oli ihan pilvinen ja sumuinen ja satoi vettä. Päädyttiin siis
vaa katselemaan Kings Crossin joulukuusta.
| Nörtit Hanne ja Antti. |
| Jamesin ja Chrisin läksiäiset. James, Jessica, Elliot ja Christian. |
| Mike ja ihanat suomityttöni Mimmi & Henna. |
| Antti, Hanne, Mike ja Mimmi. Eli suomalaiset ja Mr. Canada. |
| Antti! Antti!?!? :D Tää kuva on ehkä paras. |
Monien epäselvien mutkien kautta me ei olla Stefanin kanssa
enää missään väleissä. Hostellielämä, ah! Alkaa oikeesti olee jo aika vaihtaa
maisemaa. Ilmoitin Natelle, että mun viimeinen työpäivä on 3. tammikuuta. Sen
jälkeen vois vielä muutaman päivän heilua Sydneyssä Julian kanssa ja sitten
suunnataan kohti Tasmanian ihmeellisyyksiä!
Maanantaina järjestettiin pikadeitti-ilta täällä
hostellilla. Se oli mahtavaa ja osanottajiakin oli ihan mukavasti! Matchejakin
tuli ihan kivasti. ;) Eilen tiistaina ihanat suomiprinsessamme Mimmi ja Henna
suuntasivat kohti Surfers Paradisea ja jättivät meidät tänne suruissamme
ikävöimään! Ihanat neidit, ikävä on! Toivottavasti reissumme vielä kohtaa
täällä ozlandiassa, ja jos ei niin näemme viimeistään Helsingissä! <3 Eilen
mulle nousi yllättäen myös ihan rapsakka kuume. Johtui varmaan
eroahdistuksesta? ;) Puolessa välissä työpäivää mun oli pakko siirtyä peiton
alle, sillä respassa houriminen ei ollut enää hyväksi kenellekään. Kuumetta 39
ja loppupäivä menikin sängyssä. Sovittiin, että Nate avaa respan tänään. Nyt pitäs
vetää lääkettä naamaan, että voisin kohta hipsiä alakertaan töihin. Ei ole
oikein varaa olla poissa, sillä tarviin ne vähätkin rahat mitä siitä tienaa.
Mä toivoin, että täällä ollessa mun ei tarvis murehtia
Suomen asioista. Ois ollut mukavaa, kun kaikki Suomessa olisi jähmettynyt
paikoilleen ku mä lähdin ja mun palatessa kaikki olisi täsmälleen samoin ku mun
lähtiessä. Itsekästä, tiedän. Nyt asiat kuitenkin elää siellä Suomen päässä ja
ne aiheuttaa mulle harmaita hiuksia ja surua. Mun alivuokralainen sai
opiskelupaikan Melbournesta eli muuttaa tänne tammikuun lopulla. Nyt olisi
jostain äkkiä keksittävä uusi alivuokralainen. Tokihan Jenni yrittää löytää
tilalleen jonkun, mutta kuinka paljon sitä nyt kiinnostaa panostaa kunnollisen
vuokralaisen löytymiseen. Ei sitä kiinnosta millainen hullu sinne tulee, on
kuitenkin itse lähdössä pois. Ja T sai töitä Tampereelta, muuttaa siis sinne.
Yritän olla iloinen molempien puolesta ja silti pieni itsekkyys jostain mun
sisältä koittaa huudella, että ”älkää tehkö tätä mulle”. Yhtäkkiä kaikki onkin
ihan auki. Pitääkö mun palata Suomeen jo helmikuussa? Jos ei, jäisinkö
sittenkin tänne pidemmäksi aikaa: vuodeksi, kahdeksi tai loppuelämäksi? Kaikki
on tällä hetkellä totaalisen auki. Kaiken tämän miettiminen kuumehöyryissä on
jotenkin hyvin hämmentävää. Hetkittäin kaikki tuntuu elämää suuremmalta,
toisena hetkenä hourin ja mietin, että eipä voisi oikeastaan mikään vähempää
kiinnostaa. Ehkä jätän miettimisen terveille päiville. Paras olisi ku en
miettisi ollenkaan.
Äiti lähetti mulle karkkipaketin!! Kiitos mamma! Naam, en
malta oottaa että saan jouluna avata sen. Julia tulee huomenna! Päätin olla silloin 100% terve. Rakkaudentäyteistä joulunaikaa kaikille! <3
PS. Mä oon pitkään ihmetellyt, että millä aikavyöhykkeellä tää mun blogi elää. Aina ku päivitän tätä, se näyttää että olisin tehnyt tän päivää myöhemmin. Niinku esim. nyt on keskiviikko mutta blogi väittää että tiistai. Nyt päätin selvittää sen. Blogi laahaa perässä Suomen ajasta 10 tuntia, Sydneyn ajasta 19 tuntia. Blogini elää siis Adamstownin (Pitcairnsaaret) aikaa.
PS. Mä oon pitkään ihmetellyt, että millä aikavyöhykkeellä tää mun blogi elää. Aina ku päivitän tätä, se näyttää että olisin tehnyt tän päivää myöhemmin. Niinku esim. nyt on keskiviikko mutta blogi väittää että tiistai. Nyt päätin selvittää sen. Blogi laahaa perässä Suomen ajasta 10 tuntia, Sydneyn ajasta 19 tuntia. Blogini elää siis Adamstownin (Pitcairnsaaret) aikaa.
Moi Hansuli.
VastaaPoistaVaikuttaa mukavalta elämältä, mitä vietät siellä Ozlandiassa. Toivottavasti paranet pian.
Eikö Blog Spotin aikavyöhykettä voi vaihtaa?
http://smallbusiness.chron.com/edit-time-zone-blogspot-52734.html
Jes! Olin liian laiska selvittääkseni! Kiitos Seppo! :)
VastaaPoista