Viime viikon keskiviikkona tein testipäivän respassa. Tein
muun muassa kaikki Humpin uudet kyltit, sillä torstaina oli virallisesti uuden
hostellin avajaispäivä. Haudattiin Globe ja juhlittiin uutta Humpia Halloweenin
merkeissä. Halloween meni railakkaasti enkä taaskaan päässyt hostellista ulos
asti. Siitä on tullut vähän jo tapa, että koko ilta menee bilehuoneessa eikä
tule lähdettyä baariin asti. Mutta ihan hyvä niin!
| Enkeli tekee muumioo |
Lauantaina mentiin Avin kanssa käymään Watsons Bayssa (Australian
vanhin kalastajakylä). Sieltä löytyi myös kuuluisa itsemurhajyrkänne.
Ilmeisesti paikalliset epätoivoiset yksilöt hyppii sieltä aika usein alas.
Hiippailtiin siellä läpökkäät jalassa ihmeellisiä metsäpolkuja pitkin ja
törmättiin pariin käärmeeseen (tosin ensimmäinen saattoi olla liskokin, toinen
oli ehdottomasti käärme). Se on jännittävä hetki kun tajuat käärmeen
tuijottavan vajaan metrin päästä ku kenkävarustus on mitä on. Säikkyilin aika
huolella! Sain Avinkin säikkymään ja siinä sit panikoitiin molemmat. Watsons
Bay oli kyllä näkemisen arvoinen paikka ja lauttamatka sinne oli kans hieno.
Näki Oopperatalon ja Harbour Bridgen eri kulmasta. Sydneyn ympäristössä oli
taas maastopaloja, joten ilma oli ihan sakeana savusta. Paluumatkalla
pysähdyttiin Hyde Parkiin seuraamaan Sydneyn Zombie Walkia. Oli muuten hieman enemmän
yleisöä ku mitä Helsingissä on. J
| Jos yrität itsemurhaa, sakko $150. Jos tuot alueelle koiran, sakko $300. |
| Pitihän meidänkin kirjoittaa viesti itsemurhajyrkänteelle. |
| Matelija |
| Watsons Bay |
| Zombie walk. Otin kuvan kun aasialaiset ottaa kuvia. |
Sunnuntaina lähettiin porukalla katsastamaan kenguruja ja
koaloita Newcastleen. Junamatkan piti kestää pari tuntia, mutta muutaman mutkan
kautta päästiin sinne noin viiden tunnin reissaamisen jälkeen. Pällisteltiin
eläimiä ja lähdettiin paluumatkalle. Jengi oli väsynyt ja kyrpiintynyt. Me
päätettiin sitten vielä Grahamin kanssa pysähtyä matkalla Morrisetiin
ruokkimaan kenguruja. Oltiin kuultu, että se on aika hieno paikka ja
ehdottomasti näkemisen arvoinen. Alue on yksityisaluetta, jonka portit
suljetaan klo 18.30. Mentiin porteista noin klo 18.25 ja siitä oli noin 4
kilometrin kävely ”kengurualueelle”. Kiertelevä vartija tuli jo hätistelemään
meitä pois, mutta Graham lörpötteli sen päästämään meidät jatkamaan matkaa.
Luvattiin juosta tuo matka (8 km, yeah right!). Jatkettiin tallustelua ja
hölkkäilyä kunnes eräs alueella asuva nainen tuli autolla ja kuskasi meidät
kenguruniitylle. Ja tuli vartin päästä takaisin kuskatakseen meidät takaisin
portille. Australialaiset on ihan yltiöystävällisiä!
Kengurut oli ihan mahtavia! Tarjottiin niille ensin
banaania, ei oikein kelvannut. Mun myslipatukka osoittautui suureksi herkuksi. Yhtäkkiä
ne kengurut saartoi meidät ja alkoi jo vähän pelottaa että ne käy päälle. Ne
läpsi toisiaan niillä hassuilla pienillä käsillään kun yritti päästä lähemmäs
meitä ja myslipatukkaa. Meidän kuski tuli takaisin just ajoissa, kun alkoi
pelottaa että kuinka villeiksi ne kengurut oikein rupeaa. Oli ehkä yksi
hienoimmista kokemuksista seisoa keskellä isoa niittyä ympärillä satoja villejä
kenguruita.
| Koalat <3 |
| Graham ja uusi ystävä |
Maanantaina aloitin työt respassa (takaisin työelämässä 4
kuukauden lomailun jälkeen). Pitkiä päiviä. Muu porukka tekee retkiä arkisin ja
hengailee milloin missäkin, mulla on vaan viikonloput. Näillä mennään. J
Mä oon jotenkin onnistunut menettää mun puhekykyni täällä. Kieli menee solmuun
ihan jatkuvasti ja sönkötän jotain ihan ihmeellistä. En tiedä johtuuko se
siitä, että en enää yhtään mieti mitä puhun. Vai oonko vaa tuhonnu aivoni…
Respassa yritän joka tapauksessa skarpata ja miettiä mitä suustani päästän,
mutta kavereiden kanssa puhun ihan päätöntä kieltä. Voiko englanninkielen taito
huonontua vaikka käytän sitä koko ajan? :D Samaan aikaan ku mietin tällasia,
mua ärsyttää ihmiset jotka ei osaa englantia. Okei, siis musta on
supermahtavaa, että ihmiset yrittää vaikkei osaiskaan, mutta silloin on
tiedettävä milloin lopettaa jankutus! Jos et tajuu mitä toinen sulle sanoo, älä
jankkaa omaa mielipidettäsi/näkökulmaasi kun selkeästi olette ihan eri
planeetoilla. Kielimuuri, onko sen ihanampaa… Ranskalaiset on siinä parhaita.
Maanantaina meillä oli ehkä hieman hiprakkainen ja ylihauska
yö meidän hostellihuoneessa (12 sängyn dormi) Skyn, Avin ja Aiken kanssa (ja
nyt ei ajatella mitään rivoa!). Joka tapauksessa yksi reppana mies kirjautui
ulos seuraavana päivänä päivää liian aikaisin, koska ”huoneessa ei saa nukuttua”.
Osaaottavasti kuuntelin miehen selityksiä respassa, eipä tainnut ukko tietää
että saatoin minäkin olla osasyyllinen siihen. Hauskintahan tässä on se, että
normaalisti me neljä ollaan hostellin tylsimmät ja rauhallisimmat ihmiset.
Tuona kyseisenä yönä kaikki vaan sattui olemaan liian hauskaa. Olemme ottaneet
tästä opiksemme, emmekä enää pilaa muiden yöunia. ;)
Keskiviikko oli kummallinen päivä. Tuntuu että koko hostelli
tyhjeni vanhoista ja täyttyi uusilla. Moni ihana ihminen lähti jatkamaan matkaa
ja nyt täällä hengailee ihan ihmeellisiä uusia naamoja. Oli aika kamalaa olla respassa
ja hyvästellä kaikki. Vielä pahempaa oli seurata sitä hyvästelyrumbaa ja
kyynelten määrää. Huh. Mutta tätähän tämä on! Reppureissaajat ei olisi
reppureissaajia jos ne ei liikkuisi. Kohti uusia seikkailuja ja ystävyyksiä!
Tasan kaksi kuukautta sitten oli se hullu yö Koh Taolla,
jolloin teloin itteni aika hyvin. Mun pohje alkaa olee aika parantunut, mutta
aika mojova arpi siihen taitaa jäädä. Pikkuvarvas ei vieläkään toimi kunnolla,
mutta mihin mä muka pikkuvarvasta tarviin?
Skypeteltiin Oivan kanssa viikonloppuna. Siitä on jo kolme
kuukautta ku ollaan nähty. Aluksi vähän ujostutti, mutta lopulta jo
tanssittiin. J
Lämpöä, rakkautta ja paljon haleja sinne Suomen syksyyn!!
<3
| Taas kakkua. Giacomon synttärit, odotellaan että herra tulee paikalle. |
| Ja sitten Giacomo saapui! Hurraa! |
Moi Hanne.
VastaaPoistaMoi Katri.
VastaaPoista