Vuokrattiin Antin kanssa skootteri pariksi päiväksi
(150baht/24h) ja pärräiltiin sillä ympäri Taoa. Löydettiin aika hienoja rantoja
ja muita mestoja. Ehdottomasti kannattaa menopeli vuokrata, jos tänne tulee.
Käytiin myös pelailemassa 18 reikää Goofy minigolfia, jonka Antti oletetusti
voitti. Kävästiin myös siinä jalkahoidossa, jossa jalat pistetään altaaseen ja
pikkukalat näykkii kuollutta ihoa (200baht/15min). Aluksi kutitti aika mahottomasti,
mutta olihan se hieno juttu! Kerettiin käymään Taolla vielä ulkonakin kerran,
tosin ihan kaljalinjalla tällä kertaa. Päätettiin jättää bucketit hetkeksi,
mutta onnistuihan se Changikin taas yllättämään. Kokeilin tulilimboa ja
selviydyin voittajana (eli elossa) siitä. Oltiin beachpartyissa ja niiden
jälkeen allasbileissä. Tällä kertaa Anttikin pääsi allaskemuihin asti mukaan
eikä muutenkaan eksytty toisistamme.
| Jyrkkiä mäkiä? |
Torstaina hypättiin lauttaan ja suunnaksi Koh Phangan.
Edellisiltana oli netistä varattu majoitus, ettei sitten paikan päällä tarvitse
rinkka selässä juosta kyselemässä. Tämä First Villa Resort on aivan mahtava!
Huoneessa erilliset sängyt (jejee!) ja ilmastointi. Muutenkin tosi nätti paikka
merenrantoineen ja uima-altaineen. Meidän respatyttö Beaubo on ehkä maailman
ystävällisin, iloisin ja palvelualttein ihminen. Tekee taatusti ihan kaiken,
että meillä olisi mahdollisimman kivaa. Varattiin huone ensin kolmeksi yöksi,
mutta pidennettiin varausta jo koko loppuajaksi. Jäädään tähän siis myös Full
Moon Partyjen ajaksi, kuka hullu sinne Haad Rinin möykkään haluaa mennä yöksi
ja vielä dormiin! Eli perutaan siellä oleva varaus. Päätettiin tosiaan skipata
Koh Samui kokonaan ja viettää loppuaika täällä Phanganilla. Ehtiihän sinne
sitten joskus toiste. J
Beaubo on tehnyt meidän jäämisen tähän käytännössä ainoaksi
mahdollisuudeksi, ihan vaan olemalla ihana. Maksetaan tällä hetkellä meidän
huoneesta 700baht. Tiistaina tähän huoneeseen tulee muita ja me muutetaan
toiseen huoneeseen: isompaan ja vieläkin parempaan. Huoneen oikea hinta on
2500baht, mutta Beaubo neuvotteli pomonsa kanssa ja sai sen puhuttua meille
1000bahtilla. Kaiken lisäksi Beaubo ehdotti, että siirrytään ilman
lisäkustannuksia huoneeseen jo huomenna, kun siellä ei kukaan kuitenkaan tällä
hetkellä majaile.
Tästä hotellilta on hieman matkaa joka paikkaan, joten
vuokrattiin taas skootteri (200baht/24h). Pari päivää sitten huristeltiin sillä
katselemassa muun muassa Wat Khao Tam (buddhatemppeli ja näköalamesta),
Phanganin Home Made Ice Cream -tehdas (nam!), Phaeng vesiputous (josta ei
tullut vettä nimeksikään), kiinalainen temppeli ja kalastajakylä Baan
Chaloklum. Haad Salad rannalla piipahdettiin vähän snorklailemassa. Beaubo
merkkaili meidän kartan täyteen paikkoja, joissa kannattaa käydä. Vaikka meidän
skootteri vaikuttaa paremmalta kuin aikaisempi Taolla, on nämä Phanganin mäet
sillekin liikaa. Mutta onhan se mukava juosta esimerkiksi pienessä darrassa
Antin perässä mäkiä ylös kun skootteri hyytyy puoleen väliin. Jaksaa se sentään
yhden ihmisen kantaa ylös asti. Tänään pidettiin taas kiertelypäivä ja
huristeltiin saaren koillisosiin Ao Thong Nai Pan Yai rannalle ja Bottle
Beachille. Sielläpä vasta mäkiä olikin! Olin ihan varma, että jäädään matkalle,
mutta tässä ollaan! Sain kyllä aika monet mäet kävellä.
| Chinese Temple |
| Tyhmät turistit ajaa minne nokka näyttää, vaikka ei olisi ajokelpoista tietä! |
Ennen Half Moon Partyja aloiteltiin hotellilla bucketeilla
ja sotkettiin toisiamme ihoväreillä. Tutustuttiin siinä muihin hotellin
asukkaisiin ja Half Mooneilla nähtiin myös Leo. Porukkaa oli ihan sikana ja jaksettiin
bilettää melkein aamuun asti. Tällä kertaa se olin minä, joka lähti sieltä
ensimmäisenä pois! Tosin tuli Antti aika pian perässä. Antilla on paha tapa
repiä mut ylös sängystä aamuisin vaikka mä voisin vielä nukkua. Ja sit mä oon
väsyneenä kärttynen. No, mitäs herättää! :D Lupasi se kyllä, että Full Moonien
jälkeen antaa mun nukkua.
| Half Mooneihin matkalla |
Me ollaan Antin kanssa vähän odoteltu, että tulisi oikein
kunnon sade ja myräkkä. Ensimmäisenä iltana täällä Phanganilla se toive sitten
vihdoin toteutui. Se olikin oikein kunnon ukkonen, joka vei meiltä netin.
Aikaisemmin täällä toimi netti ravintolassa, uima-altaalla ja huoneissa. Nyt
toimii enää vain ravintolassa. Odotellaan, että korjauskaveri tulisi
piipahtamaan. Ukkosiltana mentiin ravintolaan syömään ja siellä meitä vastassa
oli hotellin henkilökunta ja kaksi vierasta. Kaikki olivat jotenkin kummallisen
shokissa, varsinkin vieraspariskunnan nainen. Beaubo selitti meille, mitä juuri
hetkeä aikaisemmin oli tapahtunut: pariskunta oli seisonut ravintolassa kuvaten
merellä näkyvää salamointia (ravintola on siis avomallinen: ei
seiniä/ikkunoita). Pariskunta ja henkilökunta olivat nähneet salamoiden
selkeästi iskevän meren päällä, kun yhtäkkiä yksi salamoista kesken matkansa
alas kääntyi suoraan kohti ravintolaa ja syöksähti kohti valokuvaa ottavaa
miestä. Ei se salama sentään ravintolaan asti tullut, mutta aika hurjalta
kuulostaa. En ihmettele, että kaikki olivat hieman paniikissa. Nainenkin näytti
siltä, että rupeaa ihan justiinsa itkemään. Harmi, että tultiin paikalle vähän
liian myöhään!
Intian reissulta asti säilyneet ihmevoiteet alkaa toimia, ja
iho vaikuttaa huomattavasti paremmalta (koputan puuta). Seuraillaan tilannetta.
Antilla on aika jäätävät pelkotilat muun muassa kissoja ja torakoita
kohtaan. Oon hieman saanut nauraa sen sätkyilyille! Aika mahoton machomies mulla
täällä mukana. ;)
Takana kaksi viikkoa Thaimaata, edessä viisi päivää. Niin se
aika menee. Kivaa on, vaikkakin ikävä Suomeen on hetkittäin aika kova! Paljon rakkautta sinne kauas!! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti