tiistai 24. syyskuuta 2013

Viimeinen viikko Aasiassa

Käytiin Phanganin Wipeoutissa testaamassa taitojamme. Hitto se oli rankkaa! Sieltä löytyi kaikennäköisiä ihme esteitä, jotka todellakin koetteli. Pääsin joitain, joitain en. Hauskin oli ehkä iso ilmapatja, jonka päässä maattiin ja sitten pari kundia hyppäsi toiseen päähän. Ja sitten lennettiin korkealle ja kovaa mäsähtäen veteen. Varsinaisestihan se ei ollut wipeout-radan este vaan lisäekstrahauskuus. Hauska kokemus kaiken kaikkiaan ja kustansi 500baht.





Phanganilla otettiin skootteri aluksi yhdeksi päiväksi, mutta päädyttiin pitämään se kuusi päivää. Ihan hyvä, niin päästiin vapaasti liikkumaan minne haluttiin. Pari viimeistä päivää päätettiin vaan hengailla altaalla odotellen Full Moonia ja parannellen oloja siitä. Tietysti sitten kävi niin, että nämä pari viimeistä päivää oli sään puolesta koko reissun huonoimmat. Hengattiin siis jossain ihan muualla kuin altaalla, pääosin hotellihuoneessa sateelta suojassa.

Full Moon Partyihin lähdössä
Ihan vaa että Antti osataan palauttaa oikeaan resorttiin

Ihana respaneitimme BeauBo!
Joku oli unohtanut koskemattoman piknikkinsä rannalle
Phanganin viimeisten parin päivän sää. Uima-allaskelit!
Antti on vuorostaan leikkinyt känniapinaa ja pudotti puhelimensa! Näyttö ihan muussina, mutta toimii silti. Yritettiin viedä luuri korjaukseen, mutta lähin paikka missä onnistuu on kuulemma Bangkokissa. Että sellasta. No olin minäkin vähän känniapina ja Full Moon Partyissa lahjoitin laukkuni jollekin uudelle onnelliselle omistajalle. Ei siellä sisällä ollut onneksi kuin varapuhelin ja vähän rahaa (n. 2000baht). Ja yksi Intian ihmerasva, se ehkä vähän harmittaa… Full Moonit meni muilta osin oikein mahtavasti, kannattaa käydä jos joskus on mahdollisuus!

Full Moonien jälkeen vietettiin perinteinen suomalainen darrapäivä, eli katottiin leffoja koko päivä. Saatiin seuraksi myös yksi naapuriresortin hollantilaiskaveri, johon olin tutustunut edellisiltana. Mukava jantteri!

Thaikuissa ollessa mä nukuin tosi huonosti. Päätin sitten apteekista kysäistä oisko niillä mulle mitään apuja siihen. Ja olihan niillä! Pieniä sinisiä pillereitä! Ostinpa muutaman ja nukuinkin todella sikeästi. Sitten luettiin Antin kanssa netistä, että muutama vuosi sitten poliisit oli löytänyt joltain teinitytöltä niitä nappeja (ilman reseptiä) ja olivat heittäneet tytön linnaan. Heitinpä siis loput nappulat vessanpönttöön ennen ku lähdettiin Phanganilta. Ei kauheasti toi Thaimaan vankila houkuttele…

Liskojen yön jälkeen hypättiin Antin kanssa lauttaan kohti Surat Thania. Kolmen tunnin seilailun jälkeen kiivettiin bussiin, joka oli kaivettu linja-autojen hautausmaalta toimittamaan viimeistä tehtäväänsä. Istuttiin kotterossa noin tunti, ennen kuin se liikahti. Sitten kun se liikkui, se rymisteli noin puolitoista tuntia ja jätti meidät jonnekin keskelle ei mitään. Ehkä se oli Surat Thanin linja-autoasema? Siellä meitä juoksutettiin äkkiä vaihtamaan lippuja, sillä ”Hat Yain check in on NYT!!”. Juostiin ja lujaa! Saatiin liput hirveellä tohinalla ja päästiin taas odottamaan. Thaimaalaisilla on aina kova kiire odottamaan. Noin puolen tunnin odottelun jälkeen meidät lastattiin minibussiin, joka lähti kohti Hat Yaita. Sitten kuski laittoi viihteen pyörimään! Ou jeah, thaimaalaisia karaokevideoita!! Jipii! Iskettiin Antin kanssa napit korviin ja tabletilta Iron Man 3 pyörimään. Parin tunnin ajelun jälkeen alkoi jännittävät hetket. Tiellä oli kaatuneita puita ja miehet (huivit naamalla) pysäytti meidät. Ulkona ihan pimeää. Miehet osoittelivat taskulampuilla autoon sisälle ja ohjasivat meidät isolta tieltä jonnekin pienelle sivutielle, jota pitkin pikkubussi pomppi aika pitkään. Ja aina välillä näkyi näitä huivipäivä. Hieman pisti jännittämään. Nooh, ne oli kai vaan jotain metsureita, mutta hetken jännitti oikeasti. Noin tunti ennen Hat Yaita kuski ilmoitti, että auto on hajoamassa, pitää vaihtaa autoa (yksi matkustajista tulkkasi tämän meille, sillä eihän kuski puhunut sanaakaan englantia). Tämä yksi ystävällinen englantia puhuva ihminen jäi kyydistä pois ja sitten alkoikin mukavat kieliongelmat. Pörrättiin ympäri Hat Yaita eikä meillä ollut mitään hajua, minne meitä viedään tai missä meidän pitäisi jäädä pois. Antti kysyi yhdeltä vieruskaverilta ”Do you speak english?” Ja vastaus oli reipas ”Hat Yai!!”. Sitten Antti kysyi yleisesti ”Does anyone here speak english?” Ja vastauksena ihan täysi hiljaisuus. Kello läheni puolta yötä (meidän piti olla perillä illalla noin klo 20-21) kun meidät viimein dumpattiin jonnekin ulos ja me napattiin moottoripyörätaksit hotellille. Oltiin ihan varmoja, että hotellin respa ei ole enää auki, mutta oli onneksi! Reissu Phanganilta Hat Yaille kesti 12 tuntia, pienen pienien mutkien kautta.

Hat Yailla kierreltiin lähinnä keskusta-aluetta. Ihan mukava kaupunki, mutta kovin montaa päivää siellä tuskin viihtyisi. Juna-asemalle siirryttiin noin klo 14 kun junan oli määrä lähteä klo 15. Asemalla saatiin kuulla, että se lähteekin klo 16. Jäätiin asemalle odottelemaan kun ei jaksanut roudata rinkkoja minnekään. Juna oli ajoissa laiturilla ja noustiin kyytiin klo 15.40 iloisesti yllättyneinä. Meidän makuuvaunu oli oikein mukava, ehkä jopa oikeesti saa unta! Kello alkoi lähentyä viittä kun kysäisimme kanssamatkustajalta, että miksiköhän emme vielä liiku. Odottelimme kuulemma moottoria!! Tarkoittikohan veturia, enpä tiedä.. Klo 17.40 ”moottori” sitten saapui ja pääsimme matkaan, 1h 40 min myöhässä. Jonkin ajan päästä saavuimme Malesian rajalle, ulostauduimme tavaroinemme junasta ja rajatarkastukseen. Se meni hyvin ja matka jatkui.

Junan makuuvaunu

Antti omassa yksiössään
Aamulla klo 7.00 Malesian aikaa saavuimme Kuala Lumpuriin. Ensimmäisenä päivänä koomailimme ympäri keskustaa ja kauppakeskuksia. Kävimme taas liottamassa jalkojamme tohtorikalojen vastaanottoaltaassa (15 min/10Myr) ja tällä kertaa kalat olivat tosi isoja! Sellaisia yli kymmenen sentin möhkäleitä. Aluksi kutitti ihan liikaa, mutta loppujen lopuksi se oli taas ihan mukavaa. Antti tosin kutiaa niin hirveästi, että se ei kestänyt loppuun asti. Toisena päivänä, eli tänään,  kävimme katsomassa näkymät Petronas Twin Towerista. Sieltä näkyi ja kauas. Lähdettiin sinne jo aamulla seitsemän aikaan, sillä sinne saa lippuja per päivä vaan tietyn määrän. Tunnin jonottamisen jälkeen saatiin liput. Loppupäivä tapettiin aikaa kiertelemällä ympäri Kuala Lumpuria. Kävin taas myös tohtorikaloilla, Antti ei kyennyt enää! Se on muuten hämmentävää kun tuntuu, että pikkuvarvas on kokonaan jonkun näykkijän suussa… Tämä koko päivä on mennyt oikeastaan vaan odotellen, että voisi lähteä kohti lentokenttää. Lento lähtee illalla klo 23.40.

Kuala Lumpurin China Town, missä meidän hotellikin sijaitsi
Jättiläiset!


Kerroksen 41 näköalatasanteelta (170 metrin korkeudesta)

Kerros 86 (360 metrin korkeudessa)


Jännät paikat!


Petronas Twin Towers

Budjettitsekkaus:
Rahaa on palanut ihan kamalasti. Ensin luulin pärjääväni Thaimaassa niillä rahoilla mitä vaihdoin Suomessa mukaan. Sitten oon Thaimaassa käynyt automaatilla kolme kertaa (ja Kuala Lumpurissa kaksi kertaa) ja jokaisella kerralla miettinyt, että sillä summalla pärjään taatusti! Ei siinä mitään jos tämä olisi vaan ihan perus loma, ja täältä palaisi takaisin Suomeen tienaamaan. Mutta kun edessä on överikallis Australia, eikä mitään tietoa milloin rahaa pääsee seuraavan kerran tienaamaan. Elämme jänniä hetkiä ja kohta veneen alla.


Kolmen ja puolen viikon menomatka päättyy ihan näillä näppäimillä ja seuraavaksi edessä se minkä vuoksi tänne ollaan lähdetty. Australia kutsuu! Kohta hypätään taksiin kohti lentokenttää ja sitten Sydneyn koneeseen. Katsellaan taas! Lämpöä ja rakkautta Suomeen! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti